fi

Akkreditointi- ja laadunvalvontalautakunta

CHC ry:n hallituksen nimittämä akkreditointi- ja laadunvalvontalautakunta on erillinen, itsenäinen toimielin.

Lautakunta

  • valvoo kristillisen terapiakoulutuksen, kristillisen sielunhoitoterapian, sekä sielunhoidon laatua
  • arvioi ja myöntää ammatillisesti tuotetun kristillisen terapian- ja sielunhoitokoulutuksen akkreditointeja.

Kiinnitämme erityistä huomiota osaamispääoman tuottamiseen, sen välittymiseen ja osaamisen siirtymiseen uusille toimijoille.

Akkreditointi, eli pätevyyden toteaminen, on keino taata palvelutarjoajan ja yksittäisen terapeutin tai sielunhoitoterapeutin ja sielunhoitajan työn laatua. Pidämme tärkeänä, että koulutustahon ulkopuolinen elin arvioi akkreditointia hakevan henkilön saaman koulutuksen laadullisen pätevyyden ja hänen hankkimansa koulutuksen riittävyyden haettavalle nimikkeelle.

Kristillisen terapian ja sielunhoitoterapian sekä sielunhoidon korkea laatu on meille tärkeää ja siihen tähtäämme kaikessa toiminnassamme. Pyrimme myös jatkuvasti kehittämään kristillistä terapiaa ja sielunhoitoterapiaa, sekä sielunhoitoa. Laadunvalvonnan taustalla on ennen kaikkea toimintaa ohjaavat kristilliset arvot ja eettiset näkökohdat, sekä ammatillisuus. Arvojamme ovat mm. kristillinen ihmiskäsitys ja ihmiskuva, asiakaslähtöisyys, luottamuksellisuus sekä ratkaisukeskeisyys.

CHC pitäytyy klassiseen kristinuskoon ja sen arvoihin . Jokaisen CHC:n akkreditointia hakevan edellytetään sitoutuvan näihin.

Akkreditointilautakunta suorittaa myös koulutuksen ja akkreditoitujen työskentelyn seurantaa ja valvontaa. Akkreditointilautakunnan esittelijä esittää akkreditointia hakevan henkilön saaman koulutuksen ja sen laadun.

Akkreditointi edellyttää tietyn määrän opintoja, harjoittelua ja toimintaa omassa ammatissa. Ratkaisukeskeinen kristillinen terapeutti -nimike edellyttää 80 op (400h lähiopetusta, 160h asiakastyöharjoittelua, 50h omaa terapiaa/työnohjausta/mentorointia, koulutustyönohjausta sekä kirjallisuustehtäviä sekä muu vaadittava oma työ) laajuisen opiskelukokonaisuuden suorittamista. Siihen sisältyy nk. psykoterapeuttisten valmiuksien osio. Tavoitteena on myös antaa riittävät valmiudet psykoterapian jatko-opintoihin. Koulutus pitää sisällään Psykoterapeuttiset valmiudet -opintokokonaisuuden (40 op.), joka on suunniteltu ja toteutettu valtakunnallisen psykoterapeuttikoulutuskonsortion suosituksen mukaisesti niin, että se soveltuu lisäopinnoiksi sosiaali- ja terveysalan tai muun soveltuvan alan ammatti-henkilöille psykoterapiakoulutuksen hakukelpoisuuden saavuttamiseksi (VNA 1120/2012 § 2a).

Akkreditointi edellyttää myös henkilökohtaista sitoutumista kristillisiin eettisiin arvoihin.

Muut myönnettävät nimikkeet ovat sielunhoitoterapeutti ja sielunhoitaja, joille on myös omat kriteeristönsä.

Ammatissa työskentelevien laadunvalvonta ja valitustoimielin

Akkreditointi- ja laadunvalvonta lautakunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtajan kutsusta. Lautakunnalle voidaan osoittaa puheenjohtajalle postitettu valituskirje, tai s-posti, tai puhelinsoitto. Valitus voi koskea terapiaa, sielunhoitoterapiaa, sielunhoitoa tai koulutusta, jotka kuuluvat CHC ry:n toimivallan piiriin.

Puheenjohtaja arvioi valituksen laadun ja tarvittaessa tuo valituksen lautakunnan käsittelyyn. Lautakunta tutkii valituksen ja tekee toimenpiteistä päätöksen.

Jos valitus koskettelee jotakin lautakunnan jäsentä suoraan tai välillisesti, niin ko. toimihenkilö jäävätään valitusta koskevan asian käsittelystä.

Päätös toimitetaan valituksen tekijälle, terapeutille, sielunhoitoterapeutille, sielunhoitajalle, tai kouluttajalle, jota valitus koskee. Päätös toimenpiteistä pyritään antamaan kolmen kuukauden kuluessa valituksen saapumisesta. Jos lautakunta tarvitsee lisäaikaa, ilmoittaa se valittajalle lisäajasta ja arvioi ajan koska asia saadaan käsiteltyä. Lopullinen päätös toimitetaan aina asianosaisille. 

CHC:n akkreditointilautakunta 15.2.2022 alkaen

Pj. 

vpj. Ina Kuula

jäs. Janne Hänninen

jäs. Tarja Kallio

jäs. Marika Mäkelä

jäs. Tarja Nevalainen

jäs. Reijo Sinisalo

Esittelijänä toimii: Mikko Takala

Alla olevalla lomakkeella voit kysellä lisää akkreditoinnista, tai siitä miten saat tietosi sivuillemme.